tiistai 19. heinäkuuta 2011

Säästöä kodinkoneista: Kahvinkeitin osa II

Olen tehnyt virheen. Huolimattoman sellaisen. Kahvinkeittimen sähkönkulutusta käsittelevässä kirjoituksessani käytin noin kymmenkertaista tehoa kahvin lämpimänä pitämiseen. En kehtaa tunnustaa, miten tällaiseen arvoon olin päätynyt :) Kiitos Pekalle huomautuksesta.

Eli oikeampi kulutus on 90 W kahvin seistessä valmiina keittimessä. Siis täydellä pannullisella. Tämä tekisi vuoden aikana esimerkiksi kolmenasatana päivänä 20 minuuttia päivässä 9 kWh. Rahaa palaisi 12 centin kilowattituntihinnalla 1,08 euroa. Melko marginaalinen säästökohde.

Kahvinkeittimellä ei siis omaa talouttaan pelasta. Energiapihi on elänyt hiljaiseloa heti kelien muututtua lämpimämmiksi. Kevät ja kesä on kulunut nautiskellessa sekä pienien remonttien merkeissä. Energiansäästöön liittyvää hommaa on ollut polttopuiden pinoaminen. Kuistin kattoremonttia tehdessä olen pohtinut auringon lämmitystehon valjastamista omaan käyttööni. Siis vain pohtinut :)

Hyvää kesän jatkoa lukijoille. Tarkoitus olisi laitella tuonne lämmitystarveluku-sivulle viime kevään lukuja jossain vaiheessa.